RUOKAILUTILAN VALAISTUS
Ruokailutilan valaisussa tasapainotetaan kohdevaloa ja tunnelmaa
Viihtyisän ruokailutilan tärkeimpiä tunnelmaelementtejä on toimiva valaistus. Tärkein vaatimus valolle on miellyttävä alaspäin suuntautuva valo, joka valaisee koko pöydän, kuitenkaan häikäisemättä syöjiä.
Valotehoa ruokailutilan valaisimessa saa olla runsaasti, sillä talvi-iltaisin ulkoa tuleva valo on vähissä. Valovoimaiseen ruokapöydän valaisimeen kannattaa hankkia himmennettävä led-polttimo, jolla tilan tunnelmaa voi tarvittaessa pehmentää.
Valaisimen koko olisi myös hyvä suhteuttaa pöydän kokoon. Suurikokoinen riippuvalaisin, joka luo kirkkaan valon alas pöydälle, mutta jonka valo siroaa pehmeästi myös pöydän ympärille kiinnittää katseen ja toimii sisustuksen keskipisteenä.
Jos ruokapöytä on keskeisellä paikalla, näyttävä suurikokoinen valaisin on persoonallinen valinta, jolla voi määritellä koko sisustuksen ilmeen yhdellä elementillä. Tarpeeksi alas sijoitettu riippuvalaisin ei häikäise. Syöjien silmän korkeudelle laskettu valaisin jättää tilaa kannuille, pulloille ja kynttilöille.
Foston valaisimista väriä sisustukseen
Opaalinvalkoinen akryylivalaisin on suomalainen klassikkovalaisin ja musta valaisin sulautuu kauniisti osaksi minimalistista sisustusta. Jos tila ei ole tietoisesti sisustukseltaan monokromaattisen mustavalkoinen, tarkkaan harkitulla värien käytöllä voidaan tuoda räväkkää ilmettä tilaan. Foston valikoimasta löytyy suurille riippuvalaisimille runsaasti värivaihtoehtoja, jotka tekevät ruokailutilasta pirteästi kiinnostavan.
Lämpimillä väreillä saadaan vaaleapintaisiin tiloihin tuotua lämpöä ja avaruutta, kun taas tummapintaiset ruokailutilat voi valaista viileillä väreillä ja tuoda mielenkiintoisen aksentin tilan tuntuun.
Suurikokoisia riippuvalaisimia ruokailutilaan:
Pienikokoiset riippuvalaisimet tarjoavat monipuolista sisustusvaloa
Jos taas ei halua korostaa ruokailutilan merkitystä sisustuksessa tai valaistavana on ainoastaan pienikokoinen pöytä keittiösyvennyksessä sopii valaisuun pieni roikkuva valaisin tai ryhmä pienikokoisia riippuvalaisimia.
Monen pienen riippuvalaisimen ryhmä tarjoaa mahdollisuuden leikittelyyn. Foston valaisimista on saatavilla useita värejä, jolloin valaisimien värimaailman voi sovittaa sisustukseen. Ryhmän voi koota valitsemalla samasta valaisimesta useamman värivaihtoehdon ja luoda voimakkaan kontrastin sisustukseen. Samoin valaisinryhmällä voidaan tuoda tasoja valaistukseen sijoittamalla ryhmän valaisimet eri korkeuksille. Pitkän pöytätason voi valaista rivillä pienempiä riippuvalaisimia ilman, että valaisimet varastavat huomion muulta sisustukselta.
Usein ruokailutila on yhteydessä muuhun asuntoon, jolloin ruokailutilan valolla on suuri merkitys myös koko tilan valaisussa. Monet Foston valaisimet tuovat myös epäsuoraa valoa sivuille, joka toimii loistavasti myös tunnelman luojana. Energiatehokkuudeltaan edulliset LED-valot voi pitää päällä muutoinkin kuin ruokaillessa, jolloin epäsuoraa valoa tuottavat valaisimet osallistuvat tilan yleisvalaistukseen.
Pienikokoisia riippuvalaisimia ruokailutilaan:
Ruokapöydän ylle hankittava valaisinratkaisu vaikuttaa tilan tunnelmaan todella paljon. Silloin kun valaistus on kohdallaan, ruokailutilasta tulee miellyttävä oleskelutila, joka muokkautuu arkisesta työtilasta juhlavaan illallispöytään saumattomasti. Oikeanlaisella valaistuksella ruokailutila on tunnelmallinen ja kotoisa paikka viettää aikaa perheen ja ystävien parissa.